lepakkomies.fi

Musiikkia eri muodoissa

Archive for the 'Blogi' Category

Haloo Helsinki!

Nuoresta iästään huolimatta osalla Haloo Helsinki! -yhtyeen jäsenistä on takanaan vuosikausien ystävyys. Yhtyeessä kitaroita soittavat Jere Marttila ja Leo Hakanen ovatkin bändin alullepanijat. He ovat tutustuneet toisiinsa jo alle kouluikäisinä, koska kasvoivat samalla asuinalueella Helsingissä. Kun yhtyeen perustaminen alkoi toden teolla, rekrytoivat ystävykset koulunsa parhaan rumpalin, Jukka Soldanin.

Alku

Vuonna 2006 Marttilan ja Hakasen yhtyeeseen tarvittiin uusi laulaja. Laulajan etsinnässä päätettiin luottaa managerin apuun ja lopulta yhtyeelle löytyikin sen nykyinen laulaja, Elli Haloo. Elli soittaa laulamisen lisäksi yhtyeessä myös bassoa ja on mukana kappaleiden tekemisessä. Muutaman vuoden kuluttua Ellin rekrytoinnista julkaisi yhtye ensimmäisen levynsä Haloo Helsinki! Se raivasi tiensä Suomen albumilistan kymmenen kärkeen. Samantyyppistä menestystä nautti myös yhtyeen toinen levy Enemmän kuin elää.

Läpimurto

Yhtyeen varsinainen läpimurtolevy oli sen kolmas albumi, 2011 julkaistu III. Albumi sisälsi muun muassa hitin Maailman toisella puolen, joka singahti radioiden soittolistojen sekä latauslistojen kärkeen. Neljänteen albumiin mennessä muuttuikin yhtyeen taustalla paljon, sillä manageriyhteistyö Ellin yhtyeeseen löytäneen Peter Kokljuschkin kanssa päättyi ja yhtyeen jäsenet tekivät ensimmäisen kerran kaikki levyn kappaleet itse. Neljäs albumi, Maailma on tehty meitä varten, julkaistiin 2013 ja se on myynyt näihin päiviin mennessä jo tuplaplatinaa.Haloo Helsingin viimeisin albumi on viime vuonna julkaistu Kiitos ei ole kirosana. Tämäkin albumi on edeltäjänsä tavoin myynyt platinaa. Se on saavuttanut menestystä myös musiikin suoratoistopalvelu Spotifyn maailmanlistalla, jossa se on saavuttanut suomalaisittain historiallisen 62. sijan.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Haloo Helsinki!

Sunrise Avenue

Alkutahdit Sunrise Avenuen perustamiselle soitettiin akustisesti Samu Haberin ja Janne Kärkkäisen muodostaman Sunrise duon muodossa. Vuonna 2002 akustisen duon pohjalta perustettiin Sunrise Avenue, jonka riveihin Haberin ja Kärkkäisen lisäksi otettiin mukaan rumpali Sami Osala ja basisti Raul Ruutu. Yhtyeen alkutaival oli hankala, sillä levy-yhtiöt käännyttivät sen ovelta kerta toisensa jälkeen. Yhtyeen olisi pitänyt muuttaa tyyliään, mutta siihen nelikko ei suostunut. Ja nyt voidaankin sanoa, että hyvä niin, sillä vuonna 2005 Sunrise Avenue sai EMI levy-yhtiöltä maailmanlaajuisen levytyssopimuksen, joka johdatteli yhtyeen tietä tämän päivän menestykseen.

Matkan alku

On The Way To Wonderland esikoisalbumi julkaistiin 2006. Ensimmäinen single All Because Of You saavutti maltillista menestystä seuraajansa, kakkossingle Romeon, tapaan. Kumpikaan julkaisuista ei päätynyt aivan suomen listojen terävimpään kärkeen, mutta vihdoin kolmannella singlellä, Fairytale Gone Bad, avautuivat Sunrise Avenuen ovet suursuosioon.

Suosiota Saksassa

Sunrise Avenue alkoi jo ensimmäisellä levyllään niittää suosiota erityisesti Saksassa, jonka Big Brother tv-ohjelman tunnusmusiikiksi valikoitui On The Way To Wonderland levyltä kappale Choose To Be Me. Myös saksalainen tv-kanava ZDF soitti Sunrise Avenuen musiikkia Ranskan ympäriajon tunnusmusiikkina. Ja onpa yhtye ollut esillä Saksan televisiossa viimevuosinakin, kun laulaja Samu Haber oli Voice Of Germany-laulukilpailun tuomaristossa viime vuonna.

Viimeisimmät siirrot

Viimeisin Sunrise Avenuen julkaisu on kokoelmalevy, joka julkaistiin vuonna 2014. Sille on koottu parhaita kappaleita niin ensimmäiseltä On The Way To Wonderland-levyltä kuin sitä seuranneilta Popgasm, Out Of Style ja Unholy Ground levyiltäkin. Yhtye on vakiinnuttanut suosiotaan Keski-Euroopassa. Viimeisimmän Euroopan kiertueensa Sunrise Avenue pääsi aloittamaan Helsingin Jäähallista. Se onkin yhtyeen kotiareena, vaikkei yhtyettä Suomessa kovin usein esiintymässä nähdäkään.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Sunrise Avenue

Hurriganes

Tienraivaajana suomalaisen rockin ulkomaille viemisessä on vaikuttanut Remu Aaltosen luotsaama Hurriganes, joka tunnetaan vielä tänäkin päivänä suurimmista hiteistään ja energisestä lava-esiintymisestään. Yhtyeen hajoamisen 1998 jälkeen Aaltonen on jäänyt Suomen musiikkikartalle pysyvästi, joten Hurriganesin muisto tuskin hänen elinaikanaan ainakaan kokonaan katoaa.70-luvun alussa, Helsinkiläisessä autotallissa alkunsa saaneen yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuului Remu Aaltosen lisäksi Cisse Häkkinen ja Ile Kallio. Kallion ura yhtyeessä katkesi jo perustamista seuraavana vuonna ja kitaristin saappaat täytti Albert Järvinen. Rock And Roll All Night albumi julkaistiin Järvisen yhtyeen saapumista seuraavana vuonna. Albumi nauhoitettiin vain osin studiossa, sillä osa nauhoituksista toteutettiin konsertissa.

Menestyksen alku

Roadrunner levy, joka julkaistiin 1974, oli yksi Hurriganesin uran ehdottomia huippuhetkiä. Levyltä löytyy muun muassa kappaleet Get On ja I Will Stay, joka ovat yhtyeen tunnetuimpia kappaleita vielä tänäkin päivänä. Levy oli vuoteen 1985 asti Suomen myydyin albumi, joten voidaan perustellusti sanoa tämän olleen myös Hurriganesin merkittävin levy. Levy oli toki merkittävä koko suomalaiselle rockille.

Vaihtuvat kitaristit ja hajoaminen

Albert Järvinen ja Ile Kallio vaihtoivat vuoroa yhtyeen kitaristina taas kerran Roadrunner levyn jälkeen vuonna 1975. Crazy Days albumi julkaistiin samana vuonna kun Kallio palasi Hurriganesin riveihin. Se ja seuraavan vuonna julkaistu Hot Wheels albumi olivat erityisesti Ruotsissa erittäin suosittuja. Levyjen Tsugu Way ja Hanger jälkeen Kallio päätti lähteä yhtyeestä toistamiseen ja riveihin hyppäsi kukas muukaan kuin Albert Järvinen. Järvisen viimeiseksi levyksi Hurriganesin riveissä jäi hyvin menestynyt 10/80, jota ennen hän oli mukana myös Jailbird levyllä. Järvisen alkoholiongelma päätti kuitenkin hänen uransa yhtyeessä.Hurriganes hajosi 1988. Hajoamista edelsi vielä kaksi kitaristivaihdosta, kun alkoholiongelmista kärsivän Järvisen tilalle tuli kahden albumin ajaksi Janne Louhivuori ja yhtyeen loppu-uran ajaksi alkuperäiskokoonpanosta tuttu Ile Kallio.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Hurriganes

The Rasmus

shutterstock_1061151Kun puhutaan kansainvälistä menestystä niittäneistä suomalaisyhtyeistä, nousee The Rasmuksen nimi esille melkein aina. Kansainväliseen menestykseen yhtye nousi 2000-luvun puolella, mutta se on aloittanut toimintansa jo vuonna 1994 Lauri Ylösen ja Eero Heinosen aloitteesta. Ylönen ja Heinonen vaikuttavat yhtyeessä edelleenkin, ensiksi mainittu laulajana ja viimeksi mainittu basistina.The Rasmuksen musiikillinen tuotanto oli alkuaikoina energistä, funkista ja hiphopista vaikutteita ammentavaa kevyttä rockmusiikkia. Vuosien saatossa, ja yhtyeen alkutaipaleella vasta yläasteikäisten jäsenten aikuistuessa, musiikki muuttui tummanpuhuvammaksi ja uskollisemmaksi perinteiselle rockmusiikille. Viimeisimmässä tuotannossaan The Rasmus on lähtenyt kokeilemaan elektronisempaa soundia, joka on tuttua myös Lauri Ylösen sooloprojektista.

Suosion alku

Vuonna 1996 The Rasmus, tosin silloin vielä pelkkää Rasmus nimeä käyttänyt yhtye, julkaisi ensimmäisen albuminsa nimeltä Peep. Seuraavat levyt näkivät päivänvalon 1997 ja 1998. Pienen tauon jälkeen vuonna 2001 ilmesty Into albumi, joka johdatteli yhtyeen suurempaan suosioon. Varsinainen maailmanlaajuinen läpimurto tapahtui kuitenkin Into-levyn jälkeen julkaistulla Dead Letters albumilla 2003. Albumin ensimmäinen single In The Shadows myi yli miljoona kappaletta ympäri maailmaa ja levy sekä yhtye saavuttivat useita musiikkialan palkintoja niin Suomessa kuin maailmallakin.

Dead Lettersin jälkeen

Dead Letter albumin suosion myötä The Rasmus lähti kattavalle maailmankiertueelle, jonka jälkeen se onkin toistuvasti täyttänyt keikkapaikkoja Suomen lisäksi muuallakin maailmassa. Dead Letter albumin jälkeen yhtye julkaisi levyt HIde From The Sun (2005) ja Black Roses (2007), joiden jälkeen ilmesty kokoelma-albumi Best of 2001–2009. Tämän jälkeen Lauri Ylönen on julkaissut musiikkia oman sooloprojektinsa tiimoilta, mutta bändiä ei hiljaiselosta huolimatta ole kuopattu, vaan se muun muassa kiertää Venäjällä syksyllä 2015.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on The Rasmus

Maailman kutkuttavimmat konserttilavat

Niin maailmalta kuin kotimaasta löytyy lukuisia isoja ja pieniä konserttipaikkoja. Suurin osa on tavallisia areenoja, joilla kuuluisat yhtyeet käyvät soittamassa, mutta osa paikoista tarjoaa erityisen tunnelman sijaintinsa tai sisustuksensa avulla.Yleensä erityisesti pienemmät festivaali- ja konserttialueet tarjoavat vierailijalle juuri tätä erityistä tunnelmaa. Nykyaikana kaiken pitää olla isompaa ja näyttävämpää, mikä on kenties syönyt hieman pienempien esiintymisareenojen suosiota, ja varsinkaan isommat yhtyeet eivät näillä ainutlaatuisemmilla areenoilla enää vieraile. Tämä on harmi, sillä jos yhtye haluaa jotain ainutlaatuista kävijälleen tarjota, on konserttipaikan oltava myös jotain erilaista ja ikimuistoista. Isojen areenoiden ongelma on siinä, että ne ovat lähinnä kliinisiä näyttämöjä varustettuna hirmuisella tekniikan määrällä.

LUONTOA LÄHELLÄ

Vaikka isoja yhtyeitä on vaikea saada hieman pienemmille areenoille soittamaan, tapahtuu näin silloin tällöin. Esimerkiksi Muse soitti vuonna 2013 Loreleyn ulkoilmateatterilla Saksan Rhein-joen varrella olevalla Sankt Goarshausenin pikkukylässä. Areena sijaitsee viiniviljelysten yllä ja tarjoaa vierailijalle upean maiseman alas Rheinille. Konserttipaikkana kyseinen alue on kaunis ja Musen kaltainen yhtye varmasti on valikoitunut soittamaan juuri Loreleyssä, koska heidän musiikkinsa sopii kyseiseen ympäristöön mainiosti. Konserttipäivinä kylästä ajaa tilausbussillinen vierailijoita ylös vuorelle ja takaisin, joten omaan autoon ei liioin ole tarvetta. Konserttialueelta löytyy myös leirintäalue ja parkkipaikalla on myös mahdollista yöpyä. Näin yhdestä konsertista saa tehtyä itselleen festivaalielämyksen, mikä tuo kyseiselle konserttipaikalle entisestään lisäarvoa.Suomen vastine luonnonläheiselle alueelle voisi olla Ruisrock. Iso festivaali, joka vuosittain toteutetaan osittain luonnonsuojelualueella, on kasvattanut itsestään Suomen mittakaavassa valtavan festivaalin.Vuonna 2015 Ruisrock teki uuden kävijäennätyksen, eikä tahti ole varmasti hiipumassa. Vaikka kävelymatka alueelle on pitkä eikä rannekkeita ole käytössä, koska luonnonsuojelualuetta yritetään säästää ihmisten edestakaisin kulkemiselta, on festivaali silti erittäin suosittu. Parhaan luontoelämyksen Ruisrockissa tarjoaa kävely alueelle sekä nimensä mukaisesti rannalla sijaitseva Rantalava. Ohi kulkevat Ruotsinlaivat tarjoavat elämyksen niin vierailijoille, kuin artisteillekin.

JAZZIA MONTREAUXISSA

Vuosittain Sveitsissä järjestettävä Montreaux Jazz festivaali on jazzin ystävien suurimpia kokoontumisia Kanadan Montrealin jazz-festivaalin lisäksi. Sveitsin festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1967 nimensä mukaisesti Montreaux’n kasinolla, joka kuitenkin paloi vuonna 1971. Tämän jälkeen juhlat järjestettiin muutamana vuonna alueen muissa konserttisaleissa. Uusi kasino valmistui 1975 ja festivaalia on saatu taas juhlia alkuperäisen kaltaisissa puitteissa, vaikkei kaikkia festivaalien esiintymisiä enää tänä päivänä järjestetäkään kasinon tiloissa. Kasino kerää yleisöä musiikkiesitysten lisäksi myös pelipöytien ääreen ja se onkin tunnettu muun muassa rulettipöydistään. Ruletti vetää kävijöitä puoleensa mielenkiintoisilla säännöillään sekä sosiaalisuudellaan ja onpa sillä Euroopassa vieläkin yläluokkainen imago, joka voi houkutella joitakin pelaajia. Kasino tarjoaa siis viihdettä festivaalikävijöille myös musiikkiesitysten ulkopuolella.Mitä esiintymispaikkoihin tulee, kyseessä on erittäin monipuolinen tapahtuma. Festivaalien aikaan kasinolta löytyy kaksi päälavaa sekä pienempi lava, joiden lisäksi käytössä on ulkoilmanäyttämöitä ja Geneve-järvellä risteilevät laivat. Lisäksi Montreauxin sijainti kaksi kilometriä korkeiden vuorten huippujen keskellä sekä sen leppeä ilmasto tekevät siitä hienon festivaalikohteen. Muutaman päivän mittaisena alkanut Montreauxin jazz-festivaali on vuosien varrella muuttunut puhtaasta jazz-festivaalista kahden viikon monipuolista ohjelmaa tarjoavaksi festivaalikokonaisuudeksi.

AINA MUSIIKKI EI OLE KESKIPISTEESSÄ

Festivaalin ei aina tarvitse olla musiikkifestivaali. Esimerkiksi Sodankylän vuosittaiset elokuvajuhlat tarjoavat elokuvan ystäville ainutlaatuisen ympäristön katsella elokuvia ja kenties tavata jonkun ohjaajistakin. Muun muassa Aki Kaurismäki on juhlilla usein paikalla. Keskiyön auringon vallitessa erityinen tunnelma välittyy varmasti jokaiselle kävijälle. Vuoden 2015 festivaali rikkoi kävijäennätyksiä ja juhlat vietettiin rennossa tunnelmassa laadukkaista klassikkoelokuvista nauttien. Elokuvien lisäksi festivaalilla on tarjolla kotimaisia esiintyjiä mm. popin ja kantrin saralta. Näiden lisäksi tämänvuotisella festivaalilla nähtiin Ismo Alangon lauluista koostettu tunnin mittainen valokuvakonsertti.

PIENTÄ JA INTIIMIÄ

Suomen festivaalikesän positiivinen outolintu, Karmarock, jätti tänä vuonna esiintyjät ennakkoon kokonaan julkaisematta ja saavutti tästä huolimatta – tai juuri siksi – hyvät kävijäluvut. Festivaali on kenties kävijöidensä keskuudessa parasta mitä Suomessa on tarjota. Yhden päivän mittainen, Harjavallassa järjestettävä festivaali toteutetaan talkoohengessä ja piknikpeitot ovat kävijöiden vakiotavara. Tunnelma on rento ja musiikki vaihtelee jazzista rockiin, vuodesta riippuen.Jokavuotinen esiintyjä on tietenkin Maj Karma, jonka oma festivaali kyseinen tapahtuma on. Juuri pienen kokonsa ja rennon ilmapiirinsä ansiosta festivaali ansaitsee kunniamaininnan. Vierailija lähtee paikalta hyvillä mielin, koska talkoolaiset pitävät hyvästä menosta huolen. Festivaali on hyvin järjestetty ja hurtti huumori markkinoinnissa puree suomalaiseen mielenlaatuun. Tänne monet palaavat vuosi vuoden jälkeen.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Maailman kutkuttavimmat konserttilavat

Musiikkia eri muodoissa

419019-treble-clefEri musiikkigenrejen ja -esittäjien kappaleita käytetään tiuhaan sekä elokuvissa, mainoksissa, tv-sarjoissa että peleissä. Liikkuvaan kuvaan lisätty taustamusiikki luo kuvaan tietyn tunnelman, jota juuri musiikin avulla voidaan säätää ja säädellä tilanteen mukaan. Romanttinen elokuvakohtaus ilman romanttista musiikkia tuskin välittäisi elokuvan katsojalle yhtä romanttista tunnelmaa kuin minkä romanttinen musiikkikappale kohtaukseen luo. Erityylisiä musiikkeja käytetäänkin paljon juuri tunnelmanluomistarkoituksessa.

Televisiossa

Kappaleen intensiivisyydestä riippuen saadaan kohtaukseen luotua voimakkaampi tai kevyempi tunnelma. Musiikki myös painottaa ja viestii elokuvissa ja tv-sarjoissa eri tavoin kuin miten pelkät näyttelijöiden vuorosanat yksin tekisivät. Musiikkia voidaan käyttää myös pelkästään taustamusiikkina. Elokuvan tai tv-sarjan musiikit onkin valittu erityisen hyvin silloin, kun katsoja ei aina edes tajua kuulevansa musiikkia. Niinpä jos tv:stä ja elokuvista poistettaisiin kaikki musiikki, olisivat katsojakokemukset hyvin erilaisia kuin mitä ne musiikin kanssa ovat.

Peleissä

Myös videopeleissä ja nettipeleissä käytetään lähes poikkeuksetta musiikkia. Musiikki soi usein taustalla ja rytmittää itse peliä ja pelaamiskokemusta. Pelien musiikki saattaa olla joko varta vasten peliin sävellettyä musiikkia, tai vaihtoehtoisesti kuuluisan esittäjän pelille vuokraamaa musiikkia. EA Gamesin The Sims on pelaajien keskuudessa kuuluisa omalaatuisesta, varta vasten pelille sävelletystä musiikista, josta löytyy eri genrejä. Musiikki soi taustalla aina pelin ollessa tauko-, muokkaus- tai rakennustilassa, minkä lisäksi musiikki on hyvin tarttuvaa ja helposti tunnistettavaa.Jopa netin kolikkopeleihin saa luotua merkittävän fiiliseron lisäämällä taustalle oikeanlaista musiikkia. Pop- tai rock-musiikki tuo pelaamiseen omanlaisensa tunnelman: esimerkiksi Kiss-kolikkopelin taustalla soivat samannimisen klassikkoyhtyeen tunnistettavat kappaleet. Kiss-fanien oman kolikkopelin tarkoituksena on natsata joko pysty- tai vaakariveille viiden Kiss-ikonin kuva nostalgisten kappaleiden pyöriessä taustalla.

Mainoksissa

Mainosmusiikki taas on aivan oma taiteenlajinsa. Vastoin kuin tv- ja elokuvamusiikissa, mainosmusiikin maailmassa on erityisen tärkeää, että kappale nimenomaan jää mainosta katsovan henkilön mieleen. Myös mainoksissa musiikilla on tunnelmaa luova rooli. Dramaattinen ja voimakas musiikki saa katsojassa aikaan suuremman reaktion ja tekee pysyvämmän vaikutuksen, kuin kevyt, monimutkainen ja helposti unohdettava musiikkikappale.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Musiikkia eri muodoissa

Oman musiikkitapahtuman järjestäminen

Suuren tapahtuman järjestäminen ei ole mikään helppo homma. Jokainen pieni yksityiskohta tulee ottaa huomioon epäonnistumisen uhalla. Oletko esimerkiksi yrittänyt järjestää syntymäpäiväjuhlia ystävillesi tai koko perheen matkaa ulkomaille? He, jotka ovat ryhtyneet edellä mainittuihin missioihin, voivat luultavasti todeta yhteen ääneen, että asiat tuppaavat menemään jossakin välissä vikaan vaikka kuinka yrittäisi välttää kaikkia mahdollisia ongelmia.Ei kuitenkaan kannata vaipua epäuskoon. Harjoittelu tekee mestarin myös tapahtumien järjestämisessä. Oman tapahtuman, esimerkiksi musiikkiin liittyvän, järjestäminen on palkitsevaa – oman kädenjälkensä näkee jokaisessa yksityiskohdassa tapahtuman aikana. Tässä artikkelissa annamme muutamia vinkkejä oman musiikkitapahtuman järjestämiseen niille, joita kyseinen urasuuntaus (tai harrastus) mahdollisesti kiinnostaa.

Toimi systemaattisesti

Caroline Hilton, tapahtumajärjestäjä The Big Music Projectin manageri, antoi muutaman vinkin musiikkitapahtumien järjestämisestä The Big Music Projectin sivuilla. Ensinnäkin tapahtumien järjestäjän tulee olla erittäin järjestäytynyt, Hilton huomauttaa. Jos kalenterisi on kovassa käytössä ja osaat organisoida sekä ihmisiä että tavaroita, musiikkitapahtumien järjestäminen saattaa olla sinulle sopivaa työtä. Tämän lisäksi ahkeruus ja kunnollinen suunnitteleminen on musiikkitapahtuman järjestämisessä välttämättömiä osatekijöitä, kuten on myös järjestäjän kommunikointikyky.Mikäli tapahtuma on monipäiväinen, rannekkeiden käyttö on erityisen kätevä tapa pitää lipunmyynti hallinnassa. Muun muassa Axon Profililta voi hankkia rannekkeita eri väreissä tilaamalla suoraan yrityksen kotisivuilta.

Kommunikoi

Pienehkönkin tapahtuman kokoonpano saattaa olla pitkäkin prosessi, joka vaatii aikaa ja tarkkaa suunnittelua. Kaikkea vastuuta ei kuitenkaan tarvitse ottaa omille harteilleen, vaan oikeiden ihmisten palkkaaminen on tärkeä osa tapahtuman järjestämistä.Baarimikoista valomiehiin, taitavien henkilöiden löytäminen voi joskus olla vaikeaa. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo, kun asiat sujuvat mutkattomasti osaavien työntekijöiden ansiosta. Ei myöskään saa unohtaa artisteja ja heidän kanssaan kommunikointia: on tärkeää, että jokainen tietää milloin ilmaantua paikalle, ja mitä tehdä paikan päällä.

Viestitä

Kun kaikki yllämainitut perusasiat on hoidettu, on pidettävä huoli markkinointipuolesta. Nähtyäsi monien tuntien verran vaivaa yhden musiikkitapahtuman eteen, on totta kai tärkeää saada ihmiset paikanpäälle nauttimaan lopputuloksesta.Asiakaskunnan tunnistaminen on tärkeää. Tapahtuman mainostamisen tulisi vastata kohderyhmää; nuorille ja teknologiatietoisille sosiaalisessa mediassa mainostaminen toimii, mutta vanhemmalle sukupolvelle netissä mainostaminen ei luultavasti ole tehokkain keino. Lipunmyynti onnistuu kätevästi netissä, ja suurin osa ihmisistä osaa ostaa lipun tällä tavalla. Ei muuta kuin tapahtumaa järjestämään!

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Oman musiikkitapahtuman järjestäminen

Suositut suomalaiset rokkarit

Suomalainen rock –musiikki elää ja voi hyvin. Jotkut menestyvät ja toiset jäävät unholaan, mutta joskus tulee eteen yhtye tai artisti, joka jättää lähtemättömän vaikutuksen ihmisten mieliin. Yleensä menestys lasketaan bändin keulahahmon karisman varaan. Joka tapauksessa tällaisia vaikuttavia ja mukaansa tempaavia rokkari -hahmoja meillä löytyy Suomesta muutamia.Suomessa on ollut rokkareita jo ennen 2000–lukua, vaikkei moni nuori sitä uskokaan. Rokkarit ovat lähtöisin 70–luvun syövereistä ja ilman heidän musiikillista panostustaan ei olisi nykypäivän vahvoja ja karismaattisia rokkareita. Siksi on aihetta muistaa Hurriganesin, ja Remu Aaltosen, Cisse Häkkisen ja Ile Kallion perintö suomen rock –musiikille, sekä rokkari –käsitteelle. Älkäämme myöskään unohtako Ilkka Alankoa (Neljä Ruusua, Eppu Normaalia, Hanoi Rocksia ja eritoten Michael Monroeta, Pelle Miljoonaa, Hassisen Konetta, sekä monta, monta muuta, jotka olivat ja ovat edelleen todellisia rokkareita päästä varpaisiin.Maailma muuttuu ja niin on muuttunut myös suomalainen rokki. Suomi voi olla ylpeä uuden sukupolven rokkareistaan, sillä mitä olisi nykymusiikki ilman Nightwishiä ja Tuomas Holopaista, tai Children of Bodomia ja Alexi Laihoa, tai HIMiä ja Ville Valoa? Entä ilman suurta erikoisuuttamme Apocalypticaa. Saamme olla ylpeitä rokkareistamme, jotka ovat ensisijaisesti lahjakkaita muusikkoja, sekä karismaattisia persoonallisuuksia. Ilman tiettyä vetovoimaa ei tulla suosituksi rokkariksi, joiden perään fanit kiljuvat ja vanhemmat kiroavat.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Suositut suomalaiset rokkarit

Suuret urheilutapahtumat Suomessa

Suomessa järjestetään urheilutapahtumia tiiviiseen tahtiin, sillä kilpailukalenteri on täyteen buukattu erilaisia urheiluun liittyviä tilaisuuksia. Tapahtumia on laidasta laitaan aina jalkapallosta ralliin, valitse itse!Jalkapallon saralla pelataan Helsingin Olympiastadionilla vuoden 2014 MM–karsintaotteluita, ja aikataulu on loppukesän osalta seuraavanlainen:6.9. Suomi – Espanja, Georgia – Ranska, 11.9. Valko–Venäjä – Ranska, Georgia – Suomi, 11.10. Espanja – Valko-Venäjä, 15.10. Espanja – Georgia, Ranska – Suomi. Näihin otteluihin voi lyödä vetoa Betsafen kautta. Jalkapallo-linkin alta löytyy oma osio kansainvälisille MM-karsinnoille.Hieman erikoisempana tapahtumana voidaan mainita Frisbeegolfin Euroopan avoimet 2013, jotka järjestetään Nokialla, Nokian keskusurheilupuistossa 17. – 21.7. Maailmalta tulevat frisbeegolfin huippupelaajat ottamaan mittaa toisistaan, ja tilaisuuden avaa President’s Cup, joka on Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen joukkuemittelö. President’s Cupissa on kyseessä tietenkin mannerten paremmuus.Samaan aikaan 17.7. järjestetään Lahden Eliittikisat 2013 Lehden stadionilla, ja ohjelmassa on naisten ja miesten eripituisia juoksumatkoja, sekä muun muassa seipäänheittoa ja pituushyppyä. Miesten seiväskisa käydään jo 15.7. Lahden satamassa.Vantaalla kilpaillaan maantiepyöräilyssä Hakunilan Urheilupuistossa sunnuntaina 11.8. kuntotapahtumassa, jota kutsutaan Satasen kuntoajoksi, ja matkoina on 100 kilometriä ja 45 kilometriä. Hakunilan Urheilupuistossa sijaitsee lähtö ja maali, sekä ruokailu ja muut huoltoon liittyvät asiat. Kilpailuun voi osallistua vapaasti kaikki halukkaat.Helsingin uimastadionilla otetaan mittaa toisistaan Helsinki City Triathlonissa, joka järjestetään 24.8. Kilpailutapahtuma on avoin kaikille pyöräilystä kiinnostuneille, ja lajeja on kaksi; kunto- ja kilpapyöräsarja.

Moottoriurheilun ystävien kannattaa kääntää katse kohti Jyväskylää 31.7.–3.8., sillä silloin hiekka pöllyää, nimittäin käyntiin lähtee Suomen Jyväskylän MM–ralli! 31.7. ajetaan aika–ajot iltasella Ruuhimäellä, ja suoritetaan lähtöpaikan valinta. Seuraavana päivänä 1.8. tapahtuu lähtö klo 11.15 Paviljongista, joka toimii myös rallin keskuspaikkana. MM–rallin kokonaispituus on noin 1567 kilometriä, ja erikoiskokeita on yhteensä 23.Helsingissä pyöritettävä vuosittainen juoksutapahtuma Midnight Run 2013 järjestetään 31. elokuuta. Mallia on otettu Ruotsin Midnattsloppet –tapahtumasta, joka kerää liikunnan ystäviä tuhansittain joka vuosi. Midnight Run 2013 tapahtuman toivotaan keräävän mukaan mahtavan määrän urheilun ystäviä.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Suuret urheilutapahtumat Suomessa

Suositut muusikot Suomessa

Suomessa on valtava määrä eri musiikkialan taiteilijoita, kuten solisteja, sanoittajia, sovittajia, kitaristeja, rumpaleita, basisteja, pianisteja ja niin edelleen. Lista voisi jatkua hieman pidempään, mutta nyt keskitytään Suomen suosituimpiin muusikoihin.Ehdottomasti on mainittava seuraavat suursuosikit Apocalyptica, Nightwish ja HIM, jotka omalla tavallaan edustavat tietynlaista melankolista synkkää ja kapinallista suomalaista musiikkia.Suursuosikin Nighwishin Tuomas Holopainen on bändin kosketinsoittaja, säveltäjä ja sanoittaja. Tuomas Holopainen on myös yhtyeen johtohahmo, ja hän toimii myös musiikkituottajana.Apocalyptica tuli aikoinaan tunnetuksi soittamalla Metallican kappaleita selloilla. Bändin omien sanojen mukaan he soittavat sello–rockia, joka on sinfonista metallimusiikkia. Apocalyptica on saanut musiikkivieraikseen levyilleen ja esityksiinsä useita musiikkimaailman tähtiä. Bändin kolme jäsentä soittavat selloa ja neljäs rumpuja.HIM on eräs tunnetuimpia suomalaisia bändejä, ja heidän erilainen musiikkinsa kiinnostaa ja innostaa ihmisiä kaikkialla maailmassa. He itse sanovat soittavansa love–metalli –musiikkia. HIMin kauniista kappaleista, tulee mieleen melankolia ja tietynlainen epätoivo ja synkkyys. Mainittakoon, että HIM on ensimmäinen suomalainen bändi, joka on Yhdysvalloissa saavuttanut kultalevyn.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Suositut muusikot Suomessa