lepakkomies.fi

Musiikkia eri muodoissa

Tampere Jazz Happening

Modernin Jazzin ystäville on loppusyksyisin tarjolla viikonlopun verran musiikkinautintoja Tampereella. Festivaali on järjestetty jo 33 kertaa ja vuoden 2015 Tampere Jazz Happening onkin siis 34. tapahtuma laatuaan. Festivaalien aikaan niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin jazz-tähdet esiintyvät niin suuremmilla lavoilla kuin intiimeillä klubeillakin.Vuoden 2015 esiintyjät julkistetaan syyskuun aikana, mutta jos edellisten vuosien artistikattausta tarkastelee, voi olla melko varma, ettei kävijöiden tarvitse pettyä. Esiintyjiä on aikaisempina vuosinakin ollut aina korkean profiilin kansainvälisistä artisteista pienempiin ja tuntemattomampiin nimiin. Kävijän onkin helppo löytää uutta mielenkiintoista musiikkia erityisesti intiimeiltä klubikeikoilta.

Esiintyjiä

Vuoden 2014 esiintymisistä vastasivat esimerkiksi Suomalainen Liberty Ship, norjalainen Mathias Eick Quintet sekä aloituspäivän ilmaisella klubikeikalla avannut Iso-Britannialainen Partisans. Aloituspäivän klubikeikkoja oli edellisenä vuonna kaksi ja niitä pääsi kuuntelemaan ilmaiseksi. Muuten lippuja sai klubikeikkojen kymmenestä eurosta suurempien lavojen useampien kymppien hintaan. Viidelläkymmenellä eurolla pääsi kuitenkin katsomaan jo useampaa esiintyjää, joten ei voi sanoa että tapahtuma olisi ylihinnoiteltu.

Lokaatio

Tampere Jazz Happening levittäytyy useampaan eri kohteeseen Tullikamarin Pakkahuoneelle, Telakalle ja Klubille. Tullikamarin rakennuksessa sijaitsee Pakkahuoneen lisäksi Klubi, joten kovinkaan suurta matkaa näiden keikkapalikkojen välillä ei vierailijan tarvitse taittaa. Telakalle matkaa kertyy hiukan enemmän, mutta sekin säilyy pienen kävelymatkan etäisyydellä. Molemmat rakennukset ovat kunnostettuja, historiallisia rakennuksia ja ne tarjoavatkin Tampere Jazz Happeningille ainutlaatuiset puitteet.

posted by Mrs. Kasandra Kerluke II in Blogi and have Comments Off on Tampere Jazz Happening